Perinteistä meininkiä :)

No niin, nyt on käyty ihmettelemässä pehmeää lunta tuolla kaukana pohjoisessa. Lunta oli riittämiin ja ennakkoaavistusten mukaan kelkat saatiin aina toisinaan jumitettua entistäkin typerämpiin paikkoihin, mutta sehän on tässä se homman juju 😀 Pätkäkelkoillahan tuolla ei olisi tehnyt yhtään mitään tai no oishan niillä voinut ajella jotain tien pohjaa eestaas, mutta oliskos se nyt ollut hauskaa – EI!

Kolmeen ajopäivään mahtui sopivassa suhteessa jänkä-ääliönpyöritystä, surffailua, kuusikokkorallia ja yleistä kikkailua sekä jumittelua. Kilometrejä kelkkoihin kertyi noin 220 km ja kärryssä kelkat matkasivat sen 2200 km. Heh, homma balanssissa 😀 Polttoainetalouskin oli kelkoissa varsin tikissä – ajoa 60 km ja tankkeihin sai kaadella menovettä karvan vajaa 40 litraa. Jokainen voi laskeskella tosta keskikulutuksia… Hauskuuskerroin oli kuitenkin kohdallaan 🙂 Ja ihan vertailun vuoksi perussafariturraaja saa päivän aikana kulumaan kelkoissa soppaa reilusti enemmän, joten nämä ajeluthan ovat enemmänkin ekoteko :]

Sen verran reiluhkosti sitä lunta oli, että varsinkin kattilan kuomun alla lämmöt nousi melkoisen korkealle. Öljytankin korkki suli osittain samoin kuin öljytankin kauluskin ja öljyanturi. Xtrimmi yritti matkia kattilaa ja sulatti oikeaan sivuposkeen kärppäläisen mentävän kolon parkkeerattuaan sopivasti kenoon erääseen rinteeseen. Kuuma änkkä ja muovi on aika kehno yhdistelmä 😮

Nyt pientä huoltoa pulkille ja seuraavaksi suuntana onkin sitten Björklidenin ja Riksgränsenin takamaastot seinämineen 😀

Lunta oli riittämiin - kattilahan toimis vaikka lumiaurana 😀

Koskaan ei oo katti ollut ennen kuusessa ja nyt oli taas :/

Xtrimmiä voi käyttää myös venyttelytelineenä - vai olikohan tossa tarkoitus ministi sidehillailla 😀

Ajon lomassa kannattaa aina välillä tarkastaa ohjareiden kunto ja tutkia maton lapputilanne 🙂

Eipä tossa xtrimmissäkään noi sukset paljoa kulu - pomppupulkka!

Kanttaa, kanttaa, mut ei kaadu! Niin varmaan... 😀

Potkukelkkailu on hieno laji 😀

Lisää kuvia voi ihmetellä tuolta: http://powderclowns.com/gallery/thumbnails.php?album=15

This entry was posted in ajelut, reissut, sekalaiset. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*